Cederroth – ensiapuvalmiuden ABC
Kukaan ei halua joutua hyödyntämään ensiaputaitojaan tai -tarvikkeita. Jokainen kuitenkin tietää, että vaikka välttäisimme vahinkoja viimeiseen asti, niitä ikävä kyllä sattuu – myös työpaikoilla.
Useimmiten ensiapu on pieniä mutta tärkeitä tekoja: naarmun pikainen puhdistaminen, laastarin kietaisu sitä suojaamaan.
Tarve asianmukaisille ensiaputaidoille ja -tarvikkeille korostuu erityisesti silloin, kun kyse on vakavammista tapaturmista: palovammoista, kemikaaliroiskeista tai vaikka sairaskohtauksesta työpaikalla.
Onko työpaikkasi ensiapuvalmius riittävällä tasolla? Osaavatko yrityksen työntekijät reagoida oikealla tavalla niin pienen kuin suurenkin vahingon sattuessa – jopa hengenvaarallisessa tilanteessa? Tarkistetaan asia!
Oman organisaation ensiapuvalmiutta voi arvioida esimerkiksi seuraavien kolmen tekijän kautta:
1. Löytyykö työpisteeltä ja työvuorosta tarpeeksi työntekijöitä, joilla on ajantasainen ja riittävä ensiapukoulutus – myös lomien ja muiden poissaolojen aikaan?
Vaadittuun ensiapukoulutetun henkilökunnan määrään vaikuttaa työpaikan tapaturmariskin suuruus ja työntekijöiden määrä. Esimerkiksi toimistotyössä tapaturman vaara katsotaan vähäiseksi, ja jos työntekijöitä on paikalla alle 10, tarvitaan yksi asianmukaisesti ensiapukoulutettu henkilö.
Kun tapaturman vaara on erityinen – esimerkiksi, kun työskennellään kemikaalien parissa tai tehdään sähkö- tai räjäytystöitä – vaatimustaso on korkeampi: jokaiseen työvuoroon ja työpisteeseen tarvitaan yksi ensiapukoulutettu henkilö viittä työntekijää kohden.
Tällöin myös ensiapuosaamista tulee kerrata ja ylläpitää useammin kuin vähäisen vaaran työyhteisöissä. Lue lisää vaatimuksista ensiapukoulutetulle henkilöstölle täältä.
Riittävä ja ajantasainen ensiapuosaaminen varmistetaan laatimalla suunnitelma koulutusten ja kertausten varalle. Monessa yrityksessä riittävät ensiaputaidot tarjotaan minimimäärää suuremmalle joukolle työntekijöitä järjestämällä esimerkiksi kaikille yhteinen koulutus.
Se voi olla paitsi elintärkeää, myös kustannustehokasta.
2. Onko työpaikalla luotu vahinkojen varalle toimintasuunnitelma, ja onko vastuut jaettu selkeästi?
Etenkin suuremmissa työyhteisöissä on tärkeää, että vastuuhenkilöt ja vastuu yhteisten toimintasuunnitelmien luomisesta ja jalkauttamisesta on selkeästi nimetty.
Työturvallisuus lisääntyy, kun yhteiset pelisäännöt esimerkiksi onnettomuuksissa toimimiselle on selkeästi kirjoitettu auki. Toimintatavat tulee myös tehdä selväksi kaikille, ja niiden sisäistämisestä tulee huolehtia: tosipaikan tullen opit saattavat helposti unohtua, jos niitä ei ole askel askeleelta harjoiteltu.
Kaikille työpisteille voi jakaa esimerkiksi hätäensiapuohjeen.
3. Löytyykö työpaikalta riittävä ja ajantasainen ensiapuvarustus?
Tositilanteessa tärkeässä roolissa ovat tietenkin sopivat ja toimivat, selkeästi merkityt ensiaputarvikkeet. Niitä tulee myös olla saatavilla riittävästi – ei liian vähän, muttei myöskään liikaa, jotta oikeiden tarvikkeiden valitseminen ja käyttö on helppoa ja selkeää.
Ensiaputuotteet vaativat toisinaan täydentämistä. Laastarit ja muut sidetarpeet kuluvat, ja esimerkiksi defibrillaattorin akkujen kestosta tulee huolehtia vaihtamalla ne säännöllisesti.
Varusteiden ylläpitämiseen on hyvä nimetä vastuuhenkilö tai -henkilöt.
Kela apuna
Ensiapuvalmius on iso asia. Sen vuoksi Kela on sitoutunut korvaamaan siihen liittyviä kuluja työnantajille.
Kelalta voi saada korvausta esimerkiksi ensiapukaappien ja niitä vastaavien ensiapulaukkujen hankintaan sekä niiden täydentämiseen. Lisäksi ensiapukoulutuksen järjestämisestä tai kustantamisesta työntekijöille voi saada korvauksen, jos käytössä on työterveyshuolto ja työterveyshuollon ammattihenkilö on katsonut sen tarpeelliseksi ja kirjannut asian työterveyshuollon suunnitelmaan.
Lue lisää Kelan ensiapuvalmiuskorvauksista täältä!
Vihreästä väristä tunnistat laadukkaan ensiaputarvikkeen
Ensiaputarvikkeiden hankinta ja sijoittelu on helppoa, kun apuna on vuosikymmenten ajan niitä kehittänyt ja valmistanut ensiavun asiantuntija.
Cederroth on luottokumppani, jonka laadukkaat ja innovatiiviset ensiaputarvikkeet tunnistat vihreästä väristä. Niiden avulla jokainen osaa antaa ensiapua ilman aiempaa erityisosaamista.
Cederroth korvaa materiaaleja ympäristöystävällisemmillä vaihtoehdoilla: se muun muassa hyödyntää kierrätysmuovia, jota saadaan vanhoista jääkaapeista.
Uudelleenkäytettävien tai -täydennettävien tuotteiden valmistamiseen käytetään luonnollisesti vähemmän valmistus- ja pakkausmateriaaleja kuin kokonaan kertakäyttöisiin tuotteisiin.
Cederrothin ensiaputarvikevalikoimaan kuuluvat seinään kiinnitettävät ensiapuasemat, niitä täydentävät ja mukana pidettävät ensiapulaukut, laastarit, palovammanhoitopakkaukset, tuotteet silmänhuuhteluun sekä kätevät täydennyspakkaukset, joilla varmistetaan tarvikkeiden riittävyys ja ajantasaisuus.
Ensiavussa nopeus on valttia. Kun oikeanlaiset tarvikkeet ovat lähettyvillä ja osaaminen kunnossa, säästytään tapaturmatilanteissa pienimmillä mahdollisilla vahingoilla – ja säästetään jopa henkiä.